Tietoja minusta

Mari ja esivanhemmat yhdistetyssä kuvassa

Tiõrv, tiervâ, bures, hei!

Olen Mari Gauriloff, kolttasaamelaiselta nimeltäni Kaiʹssi Miiklai Niina Mäʹrjj ja Ååggašǩ Määʹrj Niina Mäʹrjj. Sukujuuriltani kuulun Gauriloffin, Sverloffin ja Semenoffin sukuihin.

Perheeseeni kuuluu 17- ja 19-vuotiaat nuoret, mies ja koira. Elän aktiivista elämää yhdistäen kodin Helsingissä ja vahvat juuret kahden puolen Inarijärven halkomaa saamelaisaluetta.

Koulutukseltani olen graafisen viestinnän amk-artenomi ja markkinointimerkonomi. Työhistoriani on monipuolinen kattaus kaupan ja ravintola-alan asiakaspalvelutöistä tapahtumatuottajaksi, vastaavasta päätoimittajasta mainonnan ja markkinoinnin opettajaksi ja viestintäassarista videotuotantoyrityksen moniosaajaksi. Viimeisten seitsemän vuoden ajan olen työskennellyt Kolttakulttuurisäätiön johdossa asiamiehenä toimipaikkanani Sevettijärvi.

Nykyään olen Suõnn ry:n toiminnanjohtaja ja teen osa-aikaista työtä elokuvatuotannon apulaisohjaajana.

Vuodet pienen itäsaamelaisen yhteisön säätiön keulassa on antanut minulle vahvan ymmärryksen siitä, miten tärkeää saamelaisten hyvinvoinnille on, että yhteisön ja sen päättävien asioiden luotsaajien välillä vallitsee kunnioitus ja matalan kynnyksen keskusteluyhteys. Eri mieltä saa olla, mutta asioita pitää pystyä tuomaan yhteisen pöydän äärelle, keskustelemaan niistä ja ymmärtämään eri osapuolten näkökulmia. Jokaisella saamelaisella on oma taustansa ja elämäntarinansa, joka on arvokas ja tärkeä. Kuuntelemalla ja jakamalla voimme oppia paljon toisiltamme.

Tavoitettavuus, luottamus ja sinnikkyys on perusta yhteisten asioiden menestyksekkäälle hoitamiselle. Olen valmis tekemään työtä saamelaisten hyvinvoinnin eteen, kuuntelemaan huolia, olemaan läsnä ja viemään yhteisön etua eteenpäin niin korkealle taholle, kuin on tarvis.

Kaikki hyvä tapahtuu arjessa, tänään, huomenna ja tulevaisuudessa. Siksi olen ehdokkaana saamelaiskäräjavaaleissa, tekemässä saamelaisesta arjesta parasta elämisen arvoista. Elävää saamenkulttuuria, kieltä, perinteitä ja luontoa kunnioittaen.